tiistai 11. tammikuuta 2011

Tulva.

Juu hengissa ollaan!

Queenslandin tulvat tosiaan on siirtyny aika lailla etelammaksi, ja nyt ne on jo Brisbanessa. Eli ei tarvi enaa lahtee shoppaileenkaan sateisena vapaapaivana, jee.

No taytyy olla iloinen etta on turvassa ja turvallisessa paikassa, me ollaan onneksi aika korkeella ja tassa on meri lahella, eli jos tulvat tuliskin tanne asti niin ne valuis mereen suoraan :) Itse asiassa ollaan niin hyvalla paikalla, etta tanne saatetaan tarpeen tullen hatamajoittaa asukkaita muista vanhainkodeista tai sairaaloista.

Osa hoitajista ei paase tulvien takia enaa kotiin, ja vastaavasti osa kotona talla hetkella olevista hoitajista ei paase toihin. Naa tanne jumiin jaavat hoitajat jaa siis tanne student houseen yoks, ei tarvi munkaan yksin olla spiderin syottina. Kotona asuville mummuille pitais jotenkin saada ruokaa, kysymys onkin sitten miten se toteutetaan. Brisbanen yksi sairaala oli tanaan evakoitu 10.30 aamupaivalla, ja myohemmin koko keskustaa alettiin evakoimaan. Ihmiset kasketty toista kotiin viela kun kerkiaa.

Niin etta ma olen kylla melkosessa lintukodossa taalla ylhaalla, pelaamassa bingoo ja laittelemassa sahkopostia harjotteluun liittyen erinaisiin paikkoihin. Ja lisaksi mun huone on ylakerrassa ettei paase vesi yollakaan yllattamaan :)

Kuvia ei tulva-alueilta luonnollisestikaan ole, koska en siella oo onneks hengaillu, mutta ettekohan te niita kuvia voi uutisista ja netistakin katsella :)

Ei kommentteja: